Welsh Corgi Cardiganin pentu meiltä?

Pennut luovutetaan aikaisintaan 8 viikon iässä, kuitenkin mielellään vasta 10 viikkoisena.

Pennun alustava varaaminen voi tapahtua puhelimitse tai sähköpostitse, mutta lopullinen varaus tapahtuu vasta tavattuamme henkilökohtaisesti. Haluan tutustua kasvotusten pentujemme tulevien omistajien kanssa hyvissä ajoin.

Pennut ovat lähtiessään tutustuneet tilamme eläimiin, imuriin, autoiluun, sekä kaikkiin muihinkin kodin ja elämisen ääniin, tapahtumiin ja tilanteisiin.

Pennut ovat eläinlääkärin tarkastamia, Suomen Kennelliittoon rekisteröityjä, tunnistusmerkittyjä sekä useaan kertaan sisäloishäädettyjä.

Pennut saavat mukaansa kattavat kirjalliset hoito-ja ruokintaohjeet, sekä kaikki elämän alkuun tarvittavat tarvikkeet omasta pedistä kynsisaksiin ja ruokakuppeihin asti. Mukaan tulee myös iso säkki tuttua ruokaa.

Pennun mukana kulkee tietysti myös kasvattajan tuki sen koko elämän ajan, ja tarvittaessa sen jälkeenkin. Olen hyvin kiitollinen mikäli saan kuulla pennun kuulumisia edes silloin tällöin sen koko elinkaaren ajan, ja olla tarvittaessa apuna ja tukena kaikissa eteen tulevissa tilanteissa, olivatpa ne sitten iloisia tai surullisia.

En edellytä pennunostajilta näyttely- tai harrastuskäyntejä. Ainoat vaatimukseni ovat hyvä ja rakastava koti jossa koira saa elää koiramaista elämää, kuitenkin täysipainoisena perheenjäsenenä, ja olla perheen menossa mukana.Toiveena kuitenkin on, että pentu silmä- ja polvitarkastetaan sekä luustokuvataan (lonkat, kyynärnivelet ja selkä) sen ollessa noin parivuotias. Pyrin järjestämään kasvateilleni joukkoterveystarkastuksia.

Pennun myyntihinta on 750 €. Pennun varausmaksu on 150 € joka vähennetään kauppahinnasta. Loppusumma 600 euroa tulee maksaa (tai olla maksettuna) pentua noudettaessa. Kaupasta tehdään Suomen Kennelliiton kauppakirja.